16. syyskuuta 2012

Ihan hyviä neuvoja

Kohta kolme vuotta sitten sain päiväkodista keltolta kummallisen puhelun. Paljon hänellä tuntui olevan sanottavaa, mutta koko puhelun aikana ei oikein selvinnyt mitä asiaa hänellä oli. Päällimmäiseksi mieleen jäi, että kelton mukaan lapsen voi antaa valita kahdesta paidasta mieluisen, mutta ettei häntä pidä päästää sandaaleissa lumihankeen. Muistan tämän neuvon aina, kun talvella sipsutan sisäkengissä pihan poikki työpaikkaruokalaan. Ja olen huomauttanut myös sandaaleita käyttäville kollegoille asiasta.

Keskustelu palasi taas mieleen, kun Niinistön Ihan tavallisia asioita julkaistiin. Mitä olen nettisivuja vähän vilkuillut, niin on siellä ihan hyviä neuvoja, mutta olo on sama kuin taannoisen kelton puhelun jälkeen. Jos tämän takana tosiaan on niitä, jotka kasvokkain kohtaavat haastavissa tilanteessa olevia nuoria ja heidän perheitään, niin eivätkö he tosiaan parempaan pystyneet? Aivan varmasti pystyvät, keltokin myöhemmissä palavereissa osoittautui ihan tervejärkiseksi ja asiansa osaavaksi ihmiseksi. Mutta ensivaikutelma on aina ensivaikutelma.

Nettiä ei tarvitse pitkään selata, että löytää ihan hyviä neuvoja, samanlaisia, mitä Niinistön työryhmäkin on koonnut. On kuitenkin paljon lapsia, joiden kanssa ne eivät yksinkertaisesti riitä. Allergiset lapset osataan jo kohdata oikein ja lähes kaikissa lasten syömisongelmiin liittyvissä ohjeissa otetaan huomioon myös allergian mahdollisuus. Nepsyilyn mahdollisuutta tai mikä nepsyilyyn tepsisi ei juuri missään kansantajuisissa ohjeissa näe.

On olemassa paljon tietoa siitä, mitä sitten tehdään, jos ihan tavalliset asiat eivät riitä. Sitä tietoa pantataan. Jostakin sattuman oikusta neuvolalääkäri ohjasi minut heti tuon kummallisen puhelun jälkeen nepsy-tietokurssille, ja sen jälkeen tiesin, miksi Tarkkailija käyttäytyy niin kuin käyttäytyy, mitä kannattaa tehdä ja mitä taas ei. Oikeastaan tiesin sen jo, mutta nyt minulla oli jotain mihin vedota, jos syytettiin lepsuilusta ja liiallisesta lapsen myötäilystä. Löytyy niitä ohjeita kyllä netistäkin, kun tietää, mitä hakee.

Nepsy-piirteitä löytyy ehkä 10-15 prosentilta väestöstä; useimmat oppivat niiden kanssa elämään ja vain pieni osa nepsyilijöistä saa oikein diagnoosin. Tarkkailijakaan ei enää juuri erotu normaalista ekaluokkalaisesta, jos sellaisia nyt edes on olemassa. Kaikkihan me olemme omalla tavallamme erilaisia. Minua huolestuttaakin, että tätä nykyä tiedän nepsyilystä enemmän kuin moni lasten kanssa työskentelevä. Monella on luja usko siihen, että kaikki lapsen haastava käytös on joko kiukuttelua tai rajojen hakemista, johon auttaa aikuisen periksiantamattomuus. Jos joku käyttää nepsy-lapsen kanssa toimivia otteita, sitä ei nähdä lapsilähtöisesti, vaan aikuisen kasvatustyylinä. Jos nepsy-lasta ei kohdata oikein, hänen erilaisuutensa korostuu, hän saattaa jäädä yksinäiseksi, joutua kiusatuksi, leimautua häiriköksi ja pikku hiljaa syrjäytyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti