26. syyskuuta 2012

Sää ymmärrät ihan kummallisella tavalla

Vuosia sitten, riihitysretkellä, istuttiin iltaa nuotiolla. Me aikuiset partiojohtajat vedimme villapaitaa päälle, mutta nuoret taas... nuori vartionjohtaja seisoskeli napapaidassa nuotiolla. Partiokaverini kehotti minua komentamaan, että voisi pukea takin päälleen. Minä katsoin tyttöä, jolla oli selvästikin hauskaa, hyvät jutut menossa ja sanoin, että en varmasti komenna. Tyttö on ollut lapsena syrjitty, on nyt löytänyt kavereita ja olisi Tosi Noloa, jos alkaisin kaikkien aikana komentaa häntä kuin pahaista kakaraa.

En tiedä viluistuiko tyttö tuolla retkellä, mutta partiokaveri sanoi seuraavana päivänä, että sinä kyllä ymmärrät noita lapsia jotenkin ihan kummallisella tavalla. Ja oli siinä aivan oikeassa. Vieraat lapset voivat olla vain huonosti käyttäytyviä kakaroita, mutta tutut lapset taas. Minulla on joku sisäinen pakko aina nähdä sen ulkoisen käytöksen taakse.

Tänään varsin moni näki, kuinka kannoin hartiollani raivoavaa kakaraa, joka oli ihan suunniltaan. Vielä useampi näki, kuinka samainen kakara raivosi parkkipaikalla niin, etten yksinkertaisesti saanut häntä turvaistuimeen. Minä näin jotain ihan muuta. Näin lapsen, jonka äiti oli niin muissa maailmoissa, että lapsi ei keksinyt mitään muuta keinoa saada kaipaamaansa huomiota hoitopäivän jälkeen. Kyllä Sähikäinen sitten aikansa huudettuaan sai äitinsä takaisin maan pinnalle ja lopulta päästiin sopuisasti liikkeelle.

Illalla meillä oli vieraita ja näin taas jotain ihan muuta kuin lasten ulkoisen käytöksen. En nähnyt lapsia, jotka aloittivat ihan mahdottoman kiukuttelun, kun piti pukeutua. Minä näin kaksi lasta, joilla oli ollut mukava ilta sellaisten kaverien kanssa, joita he eivät olleet pitkään aikaan nähneet. Kiukuttelu äidille oli heidän tapansa kiittää isäntäväkeä kivasta illasta. Olinhan mennyt sanomaan, että ei meidän puolestamme ole vielä kiire lähteä, mutta äiti komensi silti pukemaan. Kurjemmalta tuntuu, jos lapsilla on kiire päästä meiltä pois.

Kyky ja halu nähdä lapsen käytöksen taakse on lasten kanssa yleensä hyvä asia, mutta siinäkin on rajansa. Vaikka lapsella olisi syynsä käyttäytyä niin kuin käyttäytyy, niin huono käytös on silti huonoa käytöstä. Sen päättäminen, milloin sietää ja milloin vaatii käyttäytymään, on tasapainoilua. Ja milloin on hyvä valita kolmas tie. Esimerkiksi levottoman lapsiryhmän kanssa on hyvä joskus aloittaa sallittu riehumisleikki eikä vain komentaa rauhoittumaan. Aikaa tehdä päätös ei ole yleensä kuin silmänräpäys, joten täytyy luottaa intuitioon.

Tarkkailija alkaa onneksi olla jo niin iso, että tuntee sosiaalista häpeää. Kun tilanne on päällä, hän on järkipuheen tavoittamattomissa, mutta jälkeenpäin voidaan käydä tilanteet lävitse. Viesti on myös alkanut mennä perille. Ei Tarkkailija halua käyttäytyä huonosti, hän ei vain aina oikein osaa olla kunnolla. Sähikäinen pääsee tässäkin helpommalla. Olen jo oppinut, että vaikka kolmevuotias olisi ihan mahdoton ja että hänen kanssaan täytyy joustaa, niin se ei ole merkki siitä, että myöhemmin olisi vielä hankalampaa. Se on vain merkki siitä, että hän on kolmen.

1 kommentti:

  1. Kunpa minäkin muistaisin useammin ainakin yrittää nähdä kiukuttelun taakse. Miten se onkin väsyneenä niin vaikeaa? Kiitos taas ajatuksia herättäneestä kirjoituksesta.

    VastaaPoista