21. joulukuuta 2012

Onpas se lapsi levoton!

Minusta on tainnut tulla aika herkkä. Ei nimittäin tuntunut yhtään kivalta, kun Tarkkailijan koululla kerrottiin, että Tarkkailijan luokka oli ollut kirkossa harjoittelemassa jouluevankeliumia yhdessä erityisluokan kanssa ja että jotkut sen luokaan oppilaat ovat kyllä niin levottomia, ai, ai, ai.... Tuo kommentti tuntui jotenkin leimaavalta, mutta minulle sanottuna se ei leimannut erityislapsia, vaan heidän opettajansa.

Tarkkailija on ollut ja Sähikäinen on nyt päiväkodin integroidussa erityisryhmässä, jossa viidellä lapsella 12:ta on syystä tai toisesta erityisen tuen tarve ja jota vetää aivan huippu erityislastentarhanopettaja. Siinä ryhmässä on myös sellaisia lapsia, jotka eivät mene tavalliseen kouluun, eivät edes erityisluokalle, vaan joiden paikka on erityiskoulussa. Silti tämä ryhmä ei ole mitenkään erityisen levoton. Se on oikeastaan tavallisia ryhmiä rauhallisempi ja kaikki ryhmän lapset ovat olleet nätisti päiväkodin juhlissa. Minulla on silmää tunnistaa erityislapset ja tarkkailen, miten näitä lapsia ohjaillaan tekemättä sen kummemmin numeroa.

Seurasin kirkossa koulun joulujuhlaa lehteriltä ja minulla oli esteetön näköyhteys sekä Tarkkailijan luokkaan että erityisluokkaan. Erityisluokalla oli tosiaan pari levottomampaa lasta, mutta ylhäältä oli myös helppo nähdä, että heitä paimentanut aikuinen ei oikein osannut. Häneltä loppuivat konstit kesken, kun tiukka sanominen, aikuisen suuttumus, ei auttanut. Voi kyllä olla, että hän ei ollut erityisopettaja, vaan ihan joku muu.

Jos minulle ei olisi erikseen kerrottu, että Tarkkailijan luokka kulkee erityisluokan kanssa, niin tuskinpa olisin tämänkään aikuisen tekemisiä sen tarkemmin seuraillut. Ei se lasten käytös nyt niin erikoista ollut ja tavallisillekin lapsille tulee joskus huono päivä. Kun tiesin luokan erityisluokaksi, niin automaattisesti oletin, että luokalla on tavallista osaavampi opettaja. Tarkkailijan opettajan kommentin jälkeen en enää verrannut häntä muihin opettajiin, vaan Sähikäisen ryhmää vetävään erityislastentarhanopettajaan. Se sai hänet näyttämään huonommalta, mitä hän oikeasti oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti