22. tammikuuta 2013

Opettaja opettaa

Tarkkailija vietti sairaslomapäivää, mutta iltapäivällä kävimme koululla hakemassa jonkin uskonnon läksyjen monisteen. Opettaja sanoi siinä olevan heprean kielen sanoja ja että Jeesus puhui hepreaa. Minä siihen sen enempiä ajattelematta, että eikös Jeesus puhunut arameaa. Hepreaa puhutaan kyllä taas nyky Israelissa, mutta Jeesuksen aikaan se oli lähinnä pyhien kirjoitusten kieli. Opettaja ei lähtenyt mukaan keskusteluun, mutta silti siinä jäi sitten selviämättä se, mitä oikeastaan oli läksynä. Tarkoitus oli kai ihmetellä erikoisia kirjaimia.

Mutta mitä pitäisi tehdä, kun opettaja opettaa selvästi väärin? Korjata asiavirheet? Opettajan arvovalta ei ole, tai sen ei ainakaan pitäisi olla, kiinni substanssiosaamisesta. Lapsen on myös hyvä oppia, ettei opettaja ole mitenkään kaikkitietävä ja ettei hänen tarvitsekaan olla.

Alaluokkalaisille ei voi opettaa kaikkea kerralla, ei mennä jokaiseen yksityiskohtaan. Esimerkiksi se, että Vanha Testamentti oli Jeesuksen aikaan käännetty kreikaksi ja että evankeliumien kirjoittajat tunsivat nimenomaa tämän käännöksen, menee selvästi yli ensimmäisen luokan oppimäärän. Silti soisin, että se, mitä opetetaan, pitää paikkansa. Jo koululaisena ihmettelin, miksi ylemmillä luokilla korjataan aikaisempia tietoja. Ainakin vanhemmilla pitäisi olla mahdollisuus korjata selvät virheet niin, ettei kenellekään jää vähän sellainen kummallinen olo.

Viime talvena Tarkkailija tuumasi eskariopettajastaan, että kyllä he vain ovat paljon äitiä parempia opettamaan. Ensimmäinen sai hänet tajuamaan, miten pulkkaa ohjataan, toinen taas opetti laskemaan sukset jalassa mäkeä. Me taas yhdessä ihmettelimme, miten Sähikäinen oli opetettu napittamaan villatakkinsa. Näissä asioissa ei oikein voikaan loistaa substanssiosaamisella, vaan nimenomaa opetustaidolla. Kouluputken toisessa päässä, lähellä väitöskirjaa, substanssiosaamisen merkitys on suurempi, mutta sitten taas... väitöskirjan tekijähän se työnsä parhaiten tuntee. Ohjaajan tehtävä on ohjata.

Muistan vielä sen jännittävän tunteen, kun huomasin, että ymmärrän jotain opettajaani paremmin. Tämä tapahtui viimeistään neljännellä, matematiikan tunnilla. Minulle osui sen verran fiksu opettaja, että hän taisi tajuta saman asian ja osasi suhtautua siihen oikein: kommentit olivat huvittuneen kannustavia. Toisenlaisiakin tarinoita olen kuullut: eräs luokanopettaja väitti, ettei vähentäjä voisi olla vähennettävää suurempi. Kotona isä oli opettanut lämpömittarin avulla, mitä ovat negatiiviset kokonaisluvut, ja se siitä sen opettajan arvovallasta. Omaa opettajaani arvostan edelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti