26. maaliskuuta 2013

Ei opettajatkaan pärjää

Nettiä selatessa tuli vastaan ihan pätevänoloinen kalvosetti tarkkaavaisuushäiriöistä koulussa. Yksi kohta kiinnitti huomiotani: kun tarkkaavaisuushäiriö on koulussa havaittu, opettajan tulee antaa vanhemmille kasvatuksellista ohjausta. Siinä mennään kyllä metsään niin, että rytisee! Kun lapsen kanssa havaitaan jotain ongelmaa, niin ainakin meidän lastemme kanssa marssijärjestys on ollut aina se, että äiti antaa opettajille kasvatuksellista ohjausta, neuvoo mikä meidän muksumme kanssa toimii ja mitä ei ainakaan pidä tehdä. Nyt viimeisimpänä esimerkkinä Sähikäisen pukeutumisongelmat. Ongelmat lähtivät ratkeamaan, kun totesin, että meidän lapsi ottaa kyllä kaiken sen ajan, mitä annetaan, opettajat hoksasivat rajata käytettävissä olevan ajan Time Timerilla ja minä lopuksi kannoin päiväkodille rastilistan. Siihen oli heti ekana päivänä tullut kaksi rastia ja työntekijät näyttivät helpottuneilta.

Kuulin partiopiirin johtajapäivässä, etteivät partiojohtajat voi millään pärjätä erityislasten kanssa, koska opettajatkaan eivät pärjää ja he sentään ovat opiskelleet vuosikausia. Se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Erityislasten kanssa on aivan erityisen tärkeää kuunnella vanhempia ja luottaa heidän arvostelukykyynsä. Siinä kaikki. Enkä nyt tarkoita tällä mitenkään väheksyä opettajien ammattitaitoa. Tarkkailija ei olisi oppinut pukeutumaan, kirjoittamaan, laskemaan pulkalla mäkeä tai kapuamaan sukset jalassa mäkeä ylös haarakäynnillä, jos se opettaminen olisi jäänyt minun vastuulleni.

Kyse on aivan eri asiasta. Kyse on siitä, miten saa arjen sujumaan. Erityislasten vanhemmilla ei ole vaihtoehtoja. Ei vanhemmilta kysytä, kelpaisiko ADHD, olisiko ADD kuitenkin helpompi, miellyttäisikö Asperger vai olisiko sittenkin Down? Vai jokin tarkemmin nimeämätön kehityshäiriö? Haluatko lukivaikeuden vai ongelmia motoriikan kehityksessä? Kuulostaisivatko sittenkin allergiat enemmän teidän perheenne jutulta? Vai haluaisitteko mukavan kombinaation erityyppisiä ongelmia? Ei, lapset otetaan vastaan sellaisina, millaisia he ovat, ollaan kiitollisia siitä, että lapsia sentään on saatu, yritetään saada arki sujumaan, yritetään pärjätä ja pärjätäänkin. Kouluikäisen erityislapsen äidillä on jo pitkänpuoleinen kokemus omasta lapsestaan, mikä juuri hänen kanssaan toimii, mikä taas ei.

Miten sitten partiojohtaja voi pärjätä, ilman koulutusta ja ilman kokemusta? Ensinnäkin partiojohtajilla on koulutusta ja yleensä myöskin kokemusta. Kokemusta hyvin monenlaisten ja monenikäisten ihmisten johtamisesta. Kasvatusalan ammattilaiset pärjäävät mainiosti tietyn ikäisten, tietyllä kehitystasolla olevien ihmisten kanssa, mutta partiojohtaja kohtaa laajemman kirjon erilaisia ihmisiä.

Oikeastaan kaikkein oleellisinta on halu oppia uutta ja muuttaa totuttuja käytäntöjä. Partiossa toimintaa voi paljon paremmin muokata toimntaa ryhmän näköiseksi, kuin koulussa muuttaa opetussuunnitelmaa. Lisäksi partiossa ei ole mitään ylärajaa sille, kuinka monta johtajaa voi samaan ryhmään ottaa. Loppuviimeksi ongelmat koulussakaan eivät johdu siitä, etteivätkö opettajat osaisi. Isoin ongelma on se, että kun luokassa on yksi opettaja, niin yksi oppilas ei voi sitoa hänen aikaansa kokonaan. Partiossa taas voi aina rekrytoida yhden johtajan lisää ryhmää vetämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti