Kuka pelkää raivaria?

Olimme ensimmäistä kertaa suunnistuskoulussa tai ylipäätään suunnistamassa Sähikäisen kanssa kahdestaan. Unohdin pakata mukaan niin karttamuovin kuin suunnistuspassin, johon kerätään tarroja. Olen yhden passin jo kerinnyt hukatakin. Tarkkailijan kanssa näin ei ole koskaan päässyt käymään. Kotoa ei voi lähteä ennen kuin kaikki on varmasti matkassa. Muuten menee Tarkkailijan maailma nurin. Vielä vuosi, pari sitten hän saattoi kehittää pienen unohduksen vuoksi valtavan raivarin. Pelkäänkö siis lapseni voimakkaita tunteita?

En minä Tarkkailijaa pelkää. Minä otan hänet vakavasti. Minä tiedän, että tällaiset asiat ovat hänelle tärkeitä. Hyvin tärkeitä. Niin tärkeitä, että pieneltä tuntuvan unohduksen vuoksi voi mennä koko suunnistusreissu pilalle. Väitetään, että vanhempien tärkein tehtävä olisi opettaa lapsensa sietämään pettymyksiä. Olen eri mieltä. Vanhempien tärkein tehtävä on ottaa lapsensa tunteet tosissaan, hyväksyä lapsensa sellaisena, millainen hän on. Jos lapsi ei saa edes perheensä kanssa olla oma omituinen itsensä, niin missä sitten?

Tarkkailijan lainen lapsi kohtaa niin usein asioita ja tilanteita, jotka eivät mene niin kuin hän on ajatellut, ettei hänelle tarvitse erikseen pettymyksiä tuottaa. Kun Tarkkailija oli Sähikäisen ikäinen, hän raivosi yhden bussimatkan siitä, että bussiin mentiin eri järjestyksessä kuin hän oli ajatellut. Ei bussi kääntynyt takaisin, vaikka hän sitä itkuisena vaati. Kanssamatkustajia hivenen jo hymyilitti, kun kysyin Tarkkailijalta, että pitäisikö tosiaan kaikkien näiden ihmisten palata sille pysäkille ja katsoa, kuinka meidän perhe ottaa bussiin nousemisen uusiksi. Ei Sähikäisen kanssa tällaisia tilanteita tule. Hänestä on ihan yhdentekevää, missä järjestyksessä bussiin noustaan. Eikä hän suunnistuspassiaankaan tunnu kaipaavan.

Nykyään Tarkkailija tunnistaa jo, milloin hän olisi vaatimassa mahdottomia. Ilmeestä näkee, että tiukkaa tekee, mutta kyllä hän osaa pettymyksen niellä. Toteaa ehkä, että seuraavalla kerralla tämä tehdään oikein. Hankalampia ovat tilanteet, joissa hän ei varsinaisesti vaadi mahdottomia, mutta kuitenkin. Pitää sitä jokin raja olla vanhempien venymiselläkin. Omat karttamuovit etsin aina, mutta jos emit on hukassa eikä millään tunnu tähän hätään löytyvän, käytämme laina-emitejä. Ja juttelemme matkalla, että pitäisi varmaan jokin vakipaikka emiteillekin keksiä.

Sähikäisen kanssa olenkin sitten ihan uuden asian edessä. Kun toinen on tarkka tavaroistaan ja siitä, että asiat menevät oikein, niin tämä toinen. Pitäisikö hänetkin opettaa huolehtimaan siitä, että kaikki tarvittava tulee mukaan. Vai jättäisinkö tämän koulutuksen Tarkkailijalle. Luottaisinko esimerkin voimaan?