28. toukokuuta 2013

Muistaa ja unohtaa

Yhtenä Tarkkailijan vahvuutena pidetään hyvää muistia. Hän on perinyt sen minulta, minä taas olen perinyt muistin äidiltäni. En ole täysin vakuuttunut siitä, että hyvä muisti olisi pelkästään vahvuus. Kyky unohtaa ja jättää asioita taakseen on vahvuus sekin. Ikäviä kokemuksia on vaikea jättää taakseen, jos ne palaavat yhtäkkiä ja yllättäen mieleen, kun sitä vähiten toivoisi. Niin kuin tänään. Meillä oli Sähikäisen kanssa normaalilla tavalla huono aamu ja työntekijän käytös palautti mieleen ne epänormaalilla tavalla huonot aamut, mitä meillä Tarkkailijan kanssa aikoinaan oli. Hänen ei tarvinnut kuin poistua eteisestä samaan aikaan, kun Sähikäinen kehitti raivaria pyöräilykypärän oikeaoppisesta riisumisesta ja minulla alkoi olla kiire bussille.

Tarkkailijan on aina ollut vaikea siirtyä tilanteesta toiseen. Kun hän oli hyvin pieni, ei mitään voinut oikein pohjustaa. Niinpä hänen jättämisensä päiväkotiin oli vaikeaa. Apua ei aamuisin työntekijöiltä saanut, ei vaikka pyysi. Oli resurssipulaa ja kun oli ne muutkin lapset ja lastentarhanopettajilla on lyhyempi työaika ja pidemmät lomatkin, niin että hoitajat joutuvat tekemään kaikki työt. Sanalla sanottuna, työskentelyilmapiiri oli tulehtunut. Jos pyysin apua vedoten siihen, että pitäisi keritä palaveriin, oli hoitajallakin kiire johonkin palaveriin, joka oli lastenhoitoa tärkeämpi. Kun avunpyynnöt tulivat riittävän usein torjutuksi, ei enää tehnyt mielikään pyytää apua.

Myöhemmin tuli aika, jolloin ymmärsin en vain pyytää vaan ihan vaatia apua, koska Tarkkailija oli ryhmissä, joissa oli enemmän resursseja kuin tavallisissa ryhmissä, ja koska hän oli yksi niistä lapsista, joiden vuoksi niitä resurssja oli. Silti jouduin välillä työntekijöitä muistuttamaan, että "kun on ne muutkin lapset" -argumentti ei tämän lapsen kohdalla päde. Toki joskus on tilanne jonkun toisen muksun kanssa päällä eikä kukaan kahteen paikkaan repeä, muttei siitä ollut kyse.

Sähikäisen kanssa pitäisi olla helpompaa, mutta vain pitäisi. Sähikäinen ottaa mallia Tarkkailijasta eivätkä kaikki aamut ole hänenkään kanssaan helppoja. En millään haluaisi pyytää apua. Kun on ne toiset lapset. Ne haastavammat lapset, joiden vuoksi ryhmä on pieni ja hyvin resurssoitu. Muistikuvat jostain mitä lie viiden vuoden takaa nousevat mieleen ja kerkiän saada itseni kierroksille jo ennen kuin tajuan pyytää apua. Sitten harmittaa. Ei se ole näiden nykyisten työntekijöiden vika, että silloin joskus ei apua saanut edes pyytämällä. He ovat aina olleet valmiina auttamaan. Myös ihan tavallisten lasten kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti