11. kesäkuuta 2013

Pitääkö kaikki suunnitella etukäteen?

Tarkkailijalle on tärkeää, että hän tietää, missä mennään ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Muuten menee maailma nurin. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellinen ominaisuus tässä perheessä tai suvussa. Meiltä löytyy selkeät ohjeet ja listat niin joulun vietosta kuin kesälomalle lähdöstä. Selkeät suunnitelmat vähentävät kaikkien stressiä. Silti minua väsyttää tämä jatkuva ennakoiminen.

Kun Tarkkailija oli suunnilleen sen ikäinen, mitä Sähikäinen on nyt, osuvin luonnehdinta perhe-elämästämme oli, että olo on kuin miinakentällä. Kun teki yhdenkin harha-askelen, räjähti ja se räjähdys oli suuri. Tätä on vaikea hyvin vaikea ymmärtää, ellei tätä ole kokenut. Kyllä Sähikäinenkin voi suuttua: huutaa ja tavaratkin lentelevät. Hän ei kuitenkaan mene kokonaan tolaltaan, vaan rauhoittuu nopeasti ja hyväksyy, ettei kaikki aina mene niin kuin hän on ajatellut. Pikku asiat eivät kasva valtaviksi kohtauksiksi. Tarkkailija on esimerkiksi huutanut läpi parin tunnin mittaisen kevätretken sitä, että kävelimme autolle talon etuovesta vaikka hän oli ajatellut kulkevansa takaovesta. Siitä reissusta ei jäänyt kenellekään mukavia muistoja, vaikka eväät syötiin ja geokätkö löydettiin. Kun Tarkkailijan asioita alettiin neuvolassa puida, lääkärin kysymys "tuntuuko siltä, että raivoaminen vain jatkuu ja jatkuu?" jäi mieleen.

Tarkkailijan kanssa oli siis pakko luovia ja joustaa. Muuten olisi arki mennyt ihan mahdottomaksi, juhlista ja muista erityisemmistä jutuista puhumattakaan. Hän ei vain omin voimin osannut rauhoittua. Tiedän, ettei tämä ole mitään omaa kuvitteluani. Kun Tarkkailija siirtyi integroituun erityisryhmään, hän joka aamu päiväkotiin tullessaan tarkisti ilmoitustaulun viikko-ohjelmasta, mitä tänään tapahtuu. Kun eräänä päivänä aloiteltiin seuraavan päivän ohjelmaan merkittyjä askarteluja jo iltapäivästä, hän oli kieltäytynyt pontevasti. Kotona sitten illalla hän jutteli, että huomenna askarreltaisiin enkä koko kieltäytymisestä tiennyt. Seuraavana iltapäivänä sain työntekijältä hyvin hämmästyneen kuvauksen, miten innokkaasti hän oli askarrellut, vaikka edellisenä päivänä oli niin pontevasti kieltäytynyt. Minä siihen, että eikö tämä ole selvä asia: hän oli ajatellut, että maanantaina hän leikkii, tiistaina askartelee. Tarinaa kertonut työntekijä ei ollut elto: välillä pelottikin, miten huonosti ryhmän muut työntekijät ymmärsivät, miksi siellä toimittiin niin kuin toimittiin, miksi esimerkiksi selkeä kaikkien tiedossa oleva viikko-ohjelma on niin tärkeä.

Kun Tarkkailijalla järki kasvoi, hankalista tilanteista selvittiin ennakoimalla. Ja selvitään edelleen. Jos luvassa on jotain poikkeuksellista, riittää, että Tarkkailijalle kertoo ajoissa, mitä on edessä, ja siinä se. Silti minusta tuntuu edelleen siltä kuin asuisin miinakentällä. Sitä kun ei koskaan oikein tiedä, mitkä kaikki asiat ovat sellaisia, että ne pitää ennakoida. Viimeistä edellinen kunnon riita saatiin aikaiseksi, kun pyöräilin uimarannalle hiukan eri reittiä, mitä tavallisesti. Viimeisin sitten siitä, kun Sähikäinen painoi hissin nappia väärällä hetkellä, mutta sen hän teki ihan vain ärsyttääkseen. Toisaalta hyvällä päällä ollessaan Tarkkailija kestää kyllä jo yllättäviä tilanteita ja ennakoiminen alkaa unohtua, koska jokaisesta unohduksesta ei tule rangaistusta.

Tiedän myös, miten Tarkkailijan saa kierroksille ja niin tietää Sähikäinenkin. Kun on vuosia väistellyt toisen raivareita, niin nyt ärsyttää välillä ihan tahallaan, koska on viimeinkin varaa antaa toisen räjähtää. Se ei ole fiksua, eikä oikein aikuismaistakaan, mutta väittäisin, että se on hyvin inhimillistä. Toisaalta Tarkkailija opettelee nyt sellaisia taitoja, itsehillintää ja pettymysten sietoa, mitä useimmat lapset opettelevat paljon nuorempina. Siinä missä nelivuotias heittäytyy lattialle huutamaan, itsehillintää vasta opettelevan koululaisen suusta tulee kirosanoja. Onneksi nepsy-tietokurssilla varoitettiin tästä! En voi ajatella, että tämä olisi normaalia ja kuuluisi ikään, mutta voin ajatella, että se on nepsy-lapselle tyypillistä käytöstä ja menee aikanaan ohi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti