5. elokuuta 2013

Ei jaksa, väsyttää!

Otimme Sähikäisen mukaan iltarasteille. Hänellä ei ole koskaan kiire rastilta toiselle. En muista, että hän olisi koskaan juossut yhtään rastiväliä. Samankokoisia lapsia menee tasaiseen tahtiin juosten ohitse, kun me seisomme vatukossa marjoja poimimassa tai rakennamme sananjaloista viuhkoja. Kun pitäisi edetä, alkaa armoton marina. Jalkaan koskee ja vatsaan koskee ja sitten otetaan ihan pienen pieniä askelia. Tehdään kaikki temput, jotta äiti kantaisi.

Kotimatkalla päätimme poiketa näkötornilla. Mihin se tyttö katosi? Siellä se kapuaa rappuja ylös kuin orava. Seitsenvuotiaat, Tarkkailija ja kaverinsa, eivät pysy perässä meistä äideistä puhumattakaan. Näkötornin huipulla juostaan rinkiä. Kun tullaan alas, Sähikäinen löytää kivan reitin luiskaa pitkin terassille ja toiselta puolen rappusia alas. Reitti pitää kiertää juosten moneen kertaan.

Onko tällä tarinalla jokin opetus? En tosiaankaan tiedä! Kai se jaksaminenkin on tunneasia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti