6. elokuuta 2013

Uimaan!

Kerrotaan, että kun huomasin yksivuotiaana olevani uimarannalla, hihkaisin riemusta ja lähdin hurjaa vauhtia konttaamaan vettä kohti. Sähikäinen tulee tässä minuun. Kun hän on saanut bikinin ja käsivarsikellukkeet, niin se on menoa se. Kohta ollaan niin syvässä, että äitiäkään ei pohjaa ja syvemmälle mentäisiin. Toppuuttelen ja saan hänet turvallisemmille vesille, mutta olen salaa mielissäni. Äidin tyttö ei pelkää vettä.

Tarkkailija on toista maata. Ei sentään tule enoonsa, joka seisoi rannalla parkumassa, kun äitimme ui. Veteen häntä ei saanut. Ei millään. Ei edes veneeseen. Tarkkailija tulee enemmänkin isäänsä. Suhtautuu uimiseen varsin varovaisesti: kerää pitkään rohkeutta ennen kuin uskaltaa kastautua. Ei sillä, tapaan minäkin usein seisoskella pitkään vedessä ennen kuin kastaudun, jos siis Sähikäinen ei ole myös vedessä kiitämässä vesikirppuna kohti ulappaa. Uimakoulun Tarkkailija on käynyt jo kuudesti, mutta vielä tarvitaan muutama kerta ennen kuin uimataito on hallussa.

Tarkkailija ja Sähikäinen ovat varsin haasteellinen parivaljakko uimarannalla. Toista pitää kannustaa, toista toppuutella. Ja tokihan Sähikäinen kuulee, miten kannustan Tarkkailijaa ja on sitä mieltä, että hän toimii oikein. Ja sama toisin päin. Ensi kesänä pistän heidät samaan rantauimakouluun. Nähtäväksi jää, kumpi oppii ensin uimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti