11. elokuuta 2013

Vaatteet on mun aatteet

Kun Tarkkailija oli täyttänyt kolme vuotta, alkoi pukeutumisen kanssa olla jo todella vaikeaa. Vain tietyt vaatteet kelpasivat. Kolmevuotissynttäreille yritin saada hänet juhlapukuun, mutta kello kävi ja juhlien alun lähestyessä alkoi käydä selväksi, että hän juhlii joko traktoripuvussa tai alasti. Valitsin sitten sen traktoripuvun. Terveydenhoitaja oli neuvolakäynnillä kommentoinut jo samaa pukua, että olemmeko huomanneet sen olevan jäämässä pieneksi. En tohtinut tuolloin kertoa, miten vaikeita nämä pukemisasiat olivat: varsinkin silloin, jos jossain, kuten neuvolassa, piti olla tiettyyn aikaan, ei voinut loputtomiin vääntää. On Sähikäiselläkin mielipiteitä, mutta jos äiti on jotain päättänyt, niin kyllä se päälle saadaan. Toisin oli Tarkkailijan kanssa. Kun päälle kelpasivat ainoastaan yhdet alushousut, sellaiset, joissa oli kaivurin kuva, tilanne tuntui jo vakavalta.

Lapsi ei voi käyttää loputtomiin samoja alushousuja eikä sekään ollut vaihtoehto, että ne pestäisiin joka ilta. Joku raja se on äidin pompottamisellakin. Tässä vaiheessa en tiennyt nepsyilystä juuri mitään: erityislapset olivat jotain kummallista, jota syntyy muille muttei meille ja kaikeksi onneksi Sähikäinenkin vaikutti ihan normaalilta lapselta. Jotain piti kuitenkin keksiä. Lopulta sanoin Tarkkailijalle, että nyt lähdemme yhdessä kauppaan, saat valita itsellesi alushousuja ja sukkia ja niitä on sitten käytettävä.

Näin tapahtui. Edelleen kaivurialushousut olivat rakkaimmat, mutta muutkin Tarkkailija salli päälleen puettavan. Päiväkodissa ihmeteltiin, kuinka vaikea heidän oli saada Tarkkailija pukemaan itse. En tohtinut sanoa olevani kiitollinen aina, kun Tarkkailija ei puettaessa tee aktiivista vastarintaa. Varsinkin Sähikäisen synnyttyä oli ihan turha kuvitella, että Tarkkailijaa voisi pakottaa. Ensinnäkin vaatteita väkisin puettaessa Tarkkailija pisti jo niin tiukasti vastaan, että oli vaarassa, että vaatteet repeäisivät. Toisekseen ne vaatteet lensivät päältä heti, kun irrotin hänestä otteeni, ja Sähikäinen kyllä huolehti, etten voinut Tarkkailijan kanssa tuntikausia jostain pukemisesta vääntää.

Vaatteet Tarkkailija puki itse päälleen vain, jos olin ne väkisin riisunut ja silloin se kävi hyvin näppärästi. Kun kelto alkoi meistä kiinnostua seurailtuaan Tarkkailijan pukeutumista päiväkodissa ja kerroin, ettei kysymys ole siitä osaako lapsi halutessaan pukea, tämä kysyi minulta, miksi äidin pitäisi saada lapselta lupa riisua vaatteet tämän päältä. Totesin tuolloin, että jos erityispedagogiikkaa opiskellut ihminen ei osaa kuin viisastella, on parempi soittaa neuvolaan. Sitä kautta päädyinkin nepsytietokurssille ja selvisi, että Tarkkailija ei ole ihan keskimääräinen vekara, mutta on niitä vielä paljon haastavampiakin tapauksia.

Oli miten oli, tuon alushousujenostoreissun jälkeen en useampaan vuoteen ostanut Tarkkailijalle yhtään mitään vaatteita, kenkiä tai muita asusteita ilman, että hän oli mukana valitsemassa. Nyt saatan ostaa jotain, mutta vain, jos olen ihan varma, että se sopii Tarkkailijan tyyliin. Aluksi Tarkkailijalla oli vaaleanpunainen vaihe. Yksi parhaiten mieleenjääneistä neuvotteluista käytiin talvilenkkarihyllyssä. Tarkkailija halusi hempeän vaaleanpunaiset karvoilla somistetut kengät. Minä tarjosin mustia, vaikka tiesin, että ne eivät varmasti saavuta hyväksyntää. Lopulta kompromissina valittiin tummat lilat. Ajattelin, että jos näistä nyt tulee jotain ongelmaa, niin ainakin Sähikäinen suostuu niitä käyttämään - jos siis ei yllätä inhoamalla tyttöjen värejä.

Sähikäinen on käyttänyt paljon Tarkkailijan vanhoja vaatteita ja on saanut paljon vaatetta ystävieni lapsilta, mutta aina välillä päädyin hänenkin kanssaan vaateostoksille. Aluksi minulla oli ongelma. Piti ostaa vaatetta lapselle, enkä tiennyt edes hänen lempiväriään. Nippa nappa vuoden ikäiseltä, nuoremmasta nyt puhumattakaan, on vaikea kysyä, mitä hän haluaa. Aika teki onneksi tehtävänsä ja Sähikäisellä on ihan yhtä vahvat mielipiteet vaatteistaan sillä erotuksella, että en ole koskaan kokenut jääväni pukeutumistaistossa alakynteen. En tiedä, onko tämä pelkästään Sähikäisen "helppoutta" vai olenko myös ottanut Tarkkailijan kanssa toimiviksi todetut otteet käyttöön.

Niin tai näin, lastenvaatefriikkien keskustelut ovat minulle ihan vieraita. En pysty ajattelemaan, että pukisin lapseni sellaisiin vaatteisiin, joista minä tykkään tai jotka ilmentävät jotenkin minun tyyliäni. Äitinä. Minä puen lapset sellaisiin vaatteisiin, joista he tykkäävät ja jotka ilmentävät heidän tyyliään. Aika sovinnaisesti molemmat pukeutuvat nyt, kun Tarkkailijan vaaleanpunainen kausi meni ohi. Joskus olin ajatellut, että minun tyttöni ei vaaleanpunaista käyttäisi, mutta se oli silloin se. Jos sallin vaaleanpunaisen pojalle, niin en voi kieltää sitä tytöltäkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti