29. syyskuuta 2013

Mutta maine kasvaa

Ennen Sähikäisen syntymää pidin itseäni kovastikin hyvänä kasvattajana. Tarkkailijan kanssa oli omat kommervenkkinsa, esimerkiksi jokailtainen siirtyminen pyjamaa pukemasta iltapesulle piti hoitaa kontaten ja Elefanttimarssia laulaen, mutta aina löytyi joku selviytymiskeino, jolla päästiin eteenpäin. Tarkkailijan kanssa oli helppo liikkua ihmisten ilmoilla. Kerran istuttiin kolmatta tuntia huoltoasemalla syömässä nakkeja ja ranskalaisia, mutta ikävää huomiota hän ei puoleensa vetänyt. Niin ravintolassa kuin erilaisissa tilaisuuksissa istuttiin rauhallisesti tarkkailemassa. Kun Sähikäinen syntyi, illuusio särkyi.

Yksi rauhallinen lapsi on hallittavissa, mutta kun niitä on kaksi. Sitä ei enää pystynyt isomman kanssa heittämään viittä volttia takaperin kerien, jotta saisi arjen sujumaan. Eikä Sähikäinen ollut sen enempää vauvana tissillä kuin isompana erilaisissa tilaisuuksissa mikään rauhallinen nautiskelija, mikään rauhallinen tarkkailija. Hänellä on aina vauhti päällä. Kun hän oli yksivuotiaana joulukirkossa, kuulin myöhemmin, että vain yksi seurakuntalainen oli oikein papille valittanut. Lisäksi Tarkkailija teki jo kirkossa erinomaisen selväksi, ettei hyväksynyt sisarensa käytöstä. Välillä Tarkkailija lähtee Sähikäisen peeloiluun mukaan, välillä hän yrittää saada Sähikäisen rauhoittumaan. Kumpikaan ei oikein auta asiaa.

Asema velvoittaa. Lippukunnan joulujuhlassa on aina joillakin pikkulapsilla vauhti päällä. Se on ymmärrettävää, mutta kun äiti on partioasussa, niin... sitä ei edusta vain itseään vaan koko liikettä. Niinpä olen toimittanut lapset tavanomaista herkemmin käytävän puolelle riehumaan. Hilpeintä tässä on ollut, että vaikka minä olen alkanut tuskastua, niin nuoret lähinnä kohauttavat olkapäitään. Mitä se Riitta siinä... tuollaisiahan lapset ovat: mikrofonien ja kaiuttimien avulla saadaan ääni kyllä kuulumaan.

Eilen käytiin Sähikäisen kaverin kanssa Muumilaaksossa. Nelivuotiailla oli bussissa vauhti päällä ja vauhti vain parani museossa. Silti muksut olivat hallittavissa, käytös ei ollut sietämätöntä, vaan puhe tehosi: muutamasta sekunnista muutamaan minuuttiin oltiin kunnolla. Toisin oli tänään. Jo menomatkalla bussissa Sähikäinen oli täysin pitelemätön, paluumatkalla vielä mahdottomampi. Yhtäkkiä tajusin, että minullahan on edustusasu päällä. En edusta itseäni, mutten myöskään partioliikettä. Kävimme suunnistuskisoissa ja olimme urheiluseuran asuissa. Minäkin. Sähikäisen peeloilu meni siis urheilijoiden piikkiin. Minähän en ole mikään urheilija, joten... ei kyllä haittaa yhtään.

Kotona tähän viimeisimpään kyllä palattiin. Maineesta viis, niin omasta kuin harrastusten, mutta penkillä seisoskelu ja muut tempaukset vaaransivat jo lapsen oman turvallisuuden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti