14. marraskuuta 2013

Äiti tekee aina oikein

Havahduin joitakin vuosia sitten siihen, että monilta lastenkasvatuksen ammattilaisilta on todella vaikea saada mielipidettä mihinkään. Tai jos saikin, ne mielipiteet tuntuivat elävän. Kun Tarkkailija heräili öisin ja minä pidin sitä ongelmana, sain paljon ohjeita miten pidentää vauvan unipätkiä. Kun Sähikäisen kanssa yöt olivat vielä katkonaisempia, mutten pitänyt sitä ongelmana, eivät ammattilaisetkaan tuntuneet sitä ongelmana pitävän. Kun halusin imettää lapsia vielä yksivuotispäivän jälkeen, se oli oikein hyvä juttu. Kun kaveri taas halusi vierottaa lapsen yksivuotispäivään mennessä, sekin oli oikein viisas ja kannatettava valinta. Minun varhaista töihinpaluuta lastenpsykiatri piti ihan viisaana ratkaisuna eikä epäillyt sen vaikuttaneen siihen, miten vaikeaa meillä Tarkkailijan kanssa välillä on. Kaverille oli taas kovasti kehuttu, kuinka hänen lastensa hyvä käytös on seurausta siitä, että äiti on ollut heidän kanssaan pitkään kotona. Mistä tässä on oikein kysymys?

Tätä sanotaan vanhemmuuden tukemiseksi. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa olla hyvä vanhempi, olla hyvä äiti. Tiedän ja tunnen Tarkkailijan laisia lapsia, joilla äidit ovat olleet pitkään ja paljon kotona. Toisaalta tiedän helppoja hyvinkäyttäytyviä lapsia, jotka ovat olleet pienestäpitäen päivähoidossa. Vanhempien valinnoilla on vain vähän merkitystä siihen, miten lapsi kasvaa ja kehittyy, jos valinnat ovat jollain lailla tolkullisia. Vain yhdellä asialla on väliä. Vanhempien, äidin eritoten, on oltava sinut omien valintojensa kanssa.

Siispä, kun ammattilainen seuraavan kerran kehuu valintojasi, hän tarkoittaa, että valintasi on ollut hyvä sinulle siinä tilanteessa, niillä tiedoilla, jotka ovat olleet käytettävissä. Ei kannata miettiä, olisiko voinut toimia toisin. Ei kannata potea syyllisyyttä sen enempää työssäkäynnistä kuin työelämän ulkopuolelle jäämisestä. Ei siitä, että isä tuntuu tuntevan lapsen äitiä paremmin, eikä liioin siitä, että isä ei ole saanut jäädä lasten kanssa kotiin ja on jäänyt lapsille vähän etäiseksi. Jos jokin asia mietityttää, kannattaa katsoa eteen- eikä taaksepäin. Jos nykytilanne rasittaa, keskittyy miettimään, miten tilannetta voisi muuttaa eikä miten tilanteeseen on tultu.

Kun ammattilainen kehuu valintojasi, hän ei tarkoita, että kaikkien muiden ei pitäisi toimia niin kuin sinä olet toiminut. Seuraavalle perheelle ammattilainen voi sanoa jotain ihan muuta. Joskus päiväkodilla testasinkin tätä: innostuin vedättämään yhtä hoitajaa ja aika kummallisissa asioista hän kertoi olevansa kanssani aivan samaa mieltä.

Joskus minua kyllä hirvittää, miten kotihoidon autuutta hehkutetaan. Jos lapsen kehityksessä on jotain pulmaa, yleensä ensiapuna tarjotaan kuntouttavaa kokopäivähoitoa päiväkodissa. Jos äiti on asennoitunut hoitamaan kaikki lapsensa itse ja pitää sitä hyvän äitiyden mittarina, sen tajuaminen, että lapsen on parempi olla päiväkodissa voi olla todella kova paikka.

Yhtään isompia erityislapsia ei juuri näekään arkisin perhe- tai päiväkerhoissa. Nuorempien erityispiirteet taas eivät juuri vielä erotu normaalista tahtoiässä. Tai mistä minä tämä tiedän? Ei meidän perhe ole kerhoissa käynyt. Uskoisin, että monen kotihoidetun lapsen ensikohtaaminen erityislasten kanssa tapahtuu eskarissa, koulussa tai harrastuksissa. Kun ei yhtään tiedä, mistä on kysymys, niin eskariin saakka kotihoidetun lapsen perheessä saatetaan ajatella, että ongelmat johtuisivat perheen valinnoista eivätkä siitä, että lapsi nyt vain on syntynyt erilaisena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti