Kenen pitäisi muistaa

Tarkkailijalla olisi tänään ollut koulussa uimahallikäynti. Meistä kukaan ei ollut muistanut sitä. Tieto oli tullut vanhemmille yli viikko sitten sähköpostilla. Se oli luettu ja unohdettu. Ajattelin varmaan, että kyllä se lapsi tästä sitten sanoo. Sanoinkin opettajalle, että jatkossa voisi pistää tällaiset tiedotteet ihan paperisina, jotta ne voi kotona pistää jääkaapin oveen. Saamme miehen kanssa molemmat niin paljon sähköpostia, että tällaiset yli viikko sitten lähetetyt jutut unohtuvat jatkossakin aivan varmasti. Opettaja sanoi, ettei halua tehdä tällaista ylimääräistä työtä. Minä siihen, että kumpi on hänestä helpompaa, paperisten tiedotteiden tekeminen vai Tarkkailijan raivarien hanskaaminen. Tämä oli vetänyt liinat ihan kokonaan kiinni ja vaikka opettaja oli selittänyt, että uimahallista saisi lainauikkareita, niin loppujen lopuksi Tarkkailija oli pelannut tietokoneella erityisopettajan kanssa, kun muu luokka kävi uimassa.

Hämmentävintä tässä opettajan puhelussa oli se, että hän ylipäätään soitti, vaikkei hän sitten kuitenkaan halunnut minun tekevän mitään. Oletin aluksi, että Tarkkailija oli sairastunut, koska hän oli jo edellisenä päivänä voinut huonosti, mutta syyksi arveltiin allergiaa. Kun siitä ei ollut kyse, oletin hänen tarvitsevan neuvoja, miten Tarkkailijan kanssa tulisi toimia, mutta ei sitten tainnut olla kyse siitäkään.

Iltapäivällä kyselin Tarkkailijalta, oliko opettaja koulussa puhunut mitään uimahallikäynnistä, koska tuntui oudolta, että hän tällaisen jutun unohtaisi. Hän sanoi ensin tiukasti, että ei. Sitten Tarkkailija vielä tarkensi, että ainakaan mitään papereita ei ollut jaettu; onkin ihan mahdollista, että puhe oli mennyt ohi korvien. Täytyy vielä nyt soitella, että oliko viestintä tosiaan jätetty pelkän sähköpostin kautta. Juuri edellisellä viikolla oli koululla palaveerattu Tarkkailijan asioista, olin siellä sanonut, että en halua olla lapseni sihteeri, vaan Tarkkailija on alkanut huolehtia itse tällaisista asioista. Silloin sekä opettaja että erityisopettaja myöntelivät, että näin sen pitääkin mennä. Lapsi ottaa pikku hiljaa vastuuta.

Minusta on paljon helpompaa pistää sudenpentujen vanhemmille tiedotteet vain sähköpostitse ja netin kautta, mutta silti jaan ne paperisina. Kokemus on nimittäin osoittanut, etten ole ainoa, joka lukee ja unohtaa tiedotteet. Jos juttu on lapselle yhtään tärkeä, hän kyllä vie tiedon vanhemmilleen. Osa lapsista tietysti unohtaa sen paperilappusensa taskun pohjalle ja heidän vuokseen viestit menevät myös sähköisinä. Kun sitten ikää karttuu, lapset sopivat kokoontumisaikansakin keskenään. Tästä tietysti seuraa sotkuja ja unohteluja, muttei yleensä mitään sen vakavampaa. Tekemällä oppimiseen kuuluu, että joskus menee pieleen. Partiossa sille on tilaa.