10. joulukuuta 2013

Opettaja opettaa, luistelemaan

Kävin seuraamassa Tarkkailijan luokan luistelutuntia. Enkä pelkästään seuraamassa. Autoin ensin Tarkkailijaa solmimaan luistintensa nauhat ja sen jälkeen autoin monta muutakin lasta varusteittensa kanssa. Varsinkin omat sudenpentuni osasivat pyytää minultakin apua. Mukana jäähallilla ei ollut avustajaa, ei ketään muutakaan aikuista, ei myöskään isompia oppilaita, kuten esimerkiksi koulukummeja. Vain kaksi opettajaa ja molempien luokat: nelisenkymmentä tokaluokkalaista. Arvoin hetken, jäänkö pukukoppiin auttamaan, mutta totesin, että parempi mennä seuraamaan kaukalon laidalle, miten Tarkkailija pärjää. Löytyi siellä kaukalon laidallakin ylimääräiselle aikuiselle tekemistä. Reissu oli muutenkin avartava.

Vanhemmille oli ilmoitettu, että oman mailan saa ottaa mukaan. Useimmissa perheissä oli ymmärretty, mitä sillä ajettiin takaa. Ne pojat, jotka harrastavat jääkiekkoa, pelasivat toisessa päädyssä keskenään. Rajana oli siniviiva. Opettaja kävi pari kertaa sanomassa porukan parhaalle pelaajalle, että muistaa antaa muidenkin koskea kiekkoon. Muuten pojat pelasivat keskenään ja kivaa tuntui olevan. Loput luistelivat toisessa päädyssä: rajana oli keskiviiva. Nämä muut saivat myös opetusta.

Yhdessä perheessä oli ohjeistus ymmärretty väärin. Perheen poika pysyi hädin tuskin luistimet jalassa jäällä pystyssä, mutta hänellä oli maila mukana. Koska ne, joilla oli maila, oli käsketty pelaamaan, niin pelaamaan hänkin yritti mennä. Turhautui ja tuli penkille istumaan. Kerroin hänelle, etten minäkään osannut hänen ikäisenään luistella ja että hän voisi jättää mailan penkille ja mennä muiden mailattomien kanssa harjoittelemaan luistelua. En seurannut kovin pitkälle, miten tilanne eteni.

Tarkkailija ei tässä porukassa mitenkään erottunut kuin korkeintaan edukseen. Rahalla ei saa kaikkea, mutta kun on pistänyt joitakin satoja euroja urheiluseuran luistelukouluun, niin saa sillä siis lapselle sellaisen luistelutaidon, ettei erotu muista eikä tarvitse jäällä yhtä aikuista kokonaan itselleen. Hän tiesi heti, mitä temppuja yritetään ja meni vapaan luistelun aikana kiertämään pujottelurataa, mitä kovin moni muu ei tehnyt.

Luokanopettajista toinen on erikoistunut liikuntaan, toinen ei. Sen kyllä huomasi. Kun liikunnanopettaja oli hetken peliporukkaa ohjaamassa, Tarkkailija kaatui eikä se toinen opettaja oikein osannut toimia. Tarkkailijalle kaatuminen ei ole pikkujuttu, koska tasapainoaisti ei hänellä toimi oikein. Tätä varten oikeastaan olin tullut mukaan. Kerroin liikunnanopettajalle nopeasti, mistä oli kysymys, kun hän tuli kaukalon laidalle. Hän sai Tarkkailijan rauhoittumaan, kaatumiseen johtanut harjoitus otettiin uusiksi eikä lopputunti mennyt vaihtoaitiossa murjottamassa, vaikka siltä hetken näytti.

Peliporukan ohjaamisessa liikunnanopettajan ammattitaito menee hukkaan. Nämä lapset saavat jo ammattitaitoista valmennusta urheiluseuroissa. Ei opettajalla eikä koulun luisteluopetuksella ole heille opetuksellisessa mielessä mitään annettavaa. Minäkin olisin pystynyt sitä porukkaa ohjaamaan, sikäli mikäli pojat eivät olisi kuolleet nauruun, kun olisin luistimet jalassa jäällä hoiperrellut. Tämä toinen opettaja olisi vallan mainiosti voinut käydä heitä ohjaamassa.

Koululiikunnan tarkoitus on edistää kansanterveyttä. Tarkoitus on, että ne, jotka eivät muuten liikkuisi tai joille motoristen perustaitojen oppiminen on vaikeaa, saavat liikunnasta hyviä kokemuksia. Siihen tarvitaan ammattitaitoista liikunnanopettajaa, joka keskittyy niihin oppilaisiin, jotka eniten häntä tarvitsevat. Luistelukoulussa olen nähnyt kahdella kaudella yhteensä ainakin seitsemän ohjaajaa. Yksikään ei ole ollut yhtä pätevä opettamaan kuin tämä liikunnanopettaja, vaikka ihan kelpo ohjaajia he ovat olleetkin.

Olen aikaisemmin kirjoittanut, että liikuntatunneilla yhtä lajia harjoitellaan niin vähän, että tunnilla lähinnä mitataan muualla hankittuja taitoja. Olen edelleen tätä mieltä. Silti niillä muutamalla tunnilla voi oppia sellaisia perusasioita, joita voi sitten itsekseen tai vanhempien kanssa harjoittaa, mutta joita minä ainakaan en osaa opettaa.

2 kommenttia:

  1. Tamperelaisessa alakoulussa ekaluokan opettajana toimiva kaverini kertoi antaneensa vanhemmille joululomaläksynä lasten kanssa hiihtämistä, monojen ja hiihtovälineiden pukemisen itsenäistä harjoittelua, samaten luistimien. Luistimet pitää aikuisen vielä kiristää, mutta lapsi kun saa ne itse alulle, niin jää enemmän aikaa kansanterveyden edistämiseen. Nämä läksyt siis viime vuonna, kun oli lunta ja pakkasta.

    VastaaPoista
  2. Kyllä nämä kaikki tokaluokkalaiset luistimet itse jalkaansa pukivat ja tarvitsivat vasta nauhojen kiristämisen kanssa apua. MUTTA, kun paikalla on kaksi aikuista ja 40 lasta, niin jos opettaja käyttää aikaa minuutin / oppilas, niin siinä menee 20 minuuttia pelkkään nauhojen sitomisiin. Aika moni lapsista sai nauhat kyllä itse solmittua. Sitten oli niitä, jotka solmivat itse nauhat, mutta ne jäivät aivan liian löysälle. Lopputulemana oli, että opettaja ensin auttoi aukaisemaan umpisolmut ja sitten solmi nauhat uusiksi.

    Opettajalla oli jotain sanomista siitä, kuinka porukan paras pelaaja, joka käy useampana iltana viikossa treenaamassa, tarvitsi apua. Minä kyllä ymmärrän vanhempia: jos haluaa tosissaan harrastaa, niin silloin luistinten on oltava kunnolla jalassa. Muuten voi käydä huonosti.

    VastaaPoista