Lapsi oppii mallista. Komentelevalla äidillä on komenteleva lapsi. Otetaan matsia siitä, kumpi komentaa lujempaa. Lapsen jukuripäisyyttä sanotaan rajojen koettelemiseksi, mutta ei lapsella ole mitään muutakaan mallia siitä, miten voisi asiansa esittää kuin komentaa takaisin tai alistua. Neuvottelevalla ja keskustelevalla äidillä taas on neuvotteleva ja keskusteleva lapsi, joka yrittää komentaa vanhempiaan vain silloin, kun on komentamisen paikka. Kun lapsi on juoksemassa portista kadulle en huuda "pysähtyisitkö", vaan "pysähdy heti".
Tajusin varsin varhaisessa vaiheessa, että Tarkkailijalle on opetettava käytöstapoja ja miten omat toiveet esitetään ystävällisesti, jottei hän ole jatkuvasti napit vastakkain päiväkodissa tai myöhemmin koulussa aikuisten kanssa. Oppi on mennyt hämmentävän hyvin perille. Varsikin eskarivuotena tuntui, että hän sai tehdä aivan mitä halusi ja tädit vain ihastelivat, miten kiltti ja hyvinkäyttäytyvä hän on. Mutta niinhän se menee: komenteleva aikuinen harvoin saa mitä haluaa kun taas asiansa ystävällisesti, mutta jämäkästi esittävä on aina niskan päällä.
Minusta se, ettei saisi esittää lapsille kehotuksia kysymysmuodossa, on yksi hölmöimmistä neuvoista, mitä vanhemmat saavat. Meidän lapsemme ovat oppineet erottamaan, milloin kysymys on oikeasti kysymys, milloin kysymys on kohtelias kehotus. Se toimii molempiin suuntiin. Aina joskus on tehnyt mieli sanoa jotain pyytävälle lapselle, että mitä siinä kysyt, kun kuitenkin hyväksyt vain myöntävän vastauksen. Yksi parhaiten mieleen jäänyt "kysymys" kuultiin lomareissulla leluosastolla, kun Tarkkailija oli kolmen. Hän halusi Plaston peräkärrymönkijän ja koko kerros kuuli raivokkaan huudon: "Saisinko mönkiäisen!". Ei muuten saanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti