7. marraskuuta 2014

Kirkon kanta

Yksi isoimmista muutoksista, mitä Luther toi kirkkoon, oli se, että meillä jokaisella on oma henkilökohtainen suhde Jumalaan. Ilman välittäjiä. Siitä on seurannut kaikenlaista. On välillä vähän vaikea ottaa selvää, mikä on kirkon kanta johonkin yksittäiseen kysymykseen. Jotain on päätetty oikein kirkolliskokouksessa, mutta silti sitä sitten kuuluu soraääniä. Siis mistä oikein on kysymys?

Meillä ei ole paavia. Meillä ei ole sitä ylintä auktoriteettia, joka kulloinkin määrittelisi kirkon kannan. Meillä valitaan vaaleilla luottamushenkilöt seurakuntiin. He taas valitsevat kirkolliskokoukseen maallikkoedustajat. Papeilla on omat edustajansa, piispat osallistuvat kaikki, mutta edustajista kaksi kolmannesta on maallikoita. Kirkon kannaksi tulee enemmistön kanta. Vähemmistöön jääneet voivat tietyissä rajoissa kuunnella omaatuntoaan.

Kirkolliskokous ei voi määrätä, mihin uskovat yksittäiset seurakuntalaiset, edes papit tai piispat. Sen sijaan se määrää, mikä on kirkon kanta ja minkä mukaan toimitaan. Jotkut yhteiset säännöt pitää olla. Ei tätä edustuksellista demokratiaa parempaakaan tapaa määritellä ne yhteiset säännöt ole vielä keksitty.

Ongelmalliseksi tämän asian tekee seurakuntavaalien matala äänestysprosentti. Seurakuntien luottamushenkilöt ovat keskimäärin paljon konservatiivisempia kuin seurakuntalaiset tai kirkon työntekijät keskimäärin ovat. Siksi seurakuntien työntekijät joutuvat kertomaan kirkon kannaksi jotain, mihin he välttämättä eivät itse täysin usko. Heillä kun on se oma henkilökohtainen suhde Jumalaan.

Seurakuntavaalit ovat sunnuntaina. Minulta on kysytty, jännittääkö. Ei. Ja joo. Paremminkin mietityttää, että mihin sitä on nyt ryhtymässä. On sellainen olo, että menee kummin päin hyvänsä, niin niin sen sitten pitääkin mennä. Pitäisiköhän tässä vielä kumminkin nuo viimeiset kololla lojuneet mainokset pistää jakoon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti