Meillä ei ole paavia. Meillä ei ole sitä ylintä auktoriteettia, joka kulloinkin määrittelisi kirkon kannan. Meillä valitaan vaaleilla luottamushenkilöt seurakuntiin. He taas valitsevat kirkolliskokoukseen maallikkoedustajat. Papeilla on omat edustajansa, piispat osallistuvat kaikki, mutta edustajista kaksi kolmannesta on maallikoita. Kirkon kannaksi tulee enemmistön kanta. Vähemmistöön jääneet voivat tietyissä rajoissa kuunnella omaatuntoaan.
Kirkolliskokous ei voi määrätä, mihin uskovat yksittäiset seurakuntalaiset, edes papit tai piispat. Sen sijaan se määrää, mikä on kirkon kanta ja minkä mukaan toimitaan. Jotkut yhteiset säännöt pitää olla. Ei tätä edustuksellista demokratiaa parempaakaan tapaa määritellä ne yhteiset säännöt ole vielä keksitty.
Ongelmalliseksi tämän asian tekee seurakuntavaalien matala äänestysprosentti. Seurakuntien luottamushenkilöt ovat keskimäärin paljon konservatiivisempia kuin seurakuntalaiset tai kirkon työntekijät keskimäärin ovat. Siksi seurakuntien työntekijät joutuvat kertomaan kirkon kannaksi jotain, mihin he välttämättä eivät itse täysin usko. Heillä kun on se oma henkilökohtainen suhde Jumalaan.
Seurakuntavaalit ovat sunnuntaina. Minulta on kysytty, jännittääkö. Ei. Ja joo. Paremminkin mietityttää, että mihin sitä on nyt ryhtymässä. On sellainen olo, että menee kummin päin hyvänsä, niin niin sen sitten pitääkin mennä. Pitäisiköhän tässä vielä kumminkin nuo viimeiset kololla lojuneet mainokset pistää jakoon?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti