30. marraskuuta 2014

Miten se sen loi

Oltiin Sähikäisen kanssa adventtikirkossa. Sen jälkeen oli paljon kyseltävää. Kun Sähikäinen kysyi, miten Jeesus loi maailman, ei vastaukseksi kelvannut, että ei se ollut Jeesus, vaan Jumala, joka loi ja että Jeesus oli Jumalan poika. Lupasin kaivaa kotona Suomen lasten Raamatun esiin ja lukea luomiskertomukset. Iltapalalla Tarkkailija puuttui puheeseen ja kertoi, etteivät Raamatun tarinat voi pitää paikkaansa, vaan ne ovat samanlaisia satuja kuin Harry Potterit, koska niitä on ensin vain kerrottu ja vasta paljon myöhemmin kirjoitettu. Oli tosiaan aika kaivaa se Raamattu esiin: koulun uskonnonopetus ei riitä mihinkään.

29. marraskuuta 2014

Lippu saapuu

Tarkkailijan koululla oli juhlat. Juhla alkoi lipun saapumisella. Yhtäkkiä tajusin seisovani käsi partiotervehdyksessä. Siinä piti sitten äkkiä päättää, että alanko raapia päätä sen näköisenä, kun en olisi mitään partiotervehdystä tehnytkään, lopetanko tervehtimisen kesken kaiken vai jatkanko loppuun saakka. Totesin, että tämä on oikeastaan minun ja Suomen lipun välinen asia ja jatkoin loppuun asti. Juhlan jälkeen lippu ei poistunut, joten ei tarvinnut miettiä, miten poistuvaa lippua tervehtisi: katseella vai kädellä.

25. marraskuuta 2014

Tämän minä osaan

Sähikäistä on nyt pari päivää opetettu päiväkodissa hyppäämään narua. Kävi nimittäin ilmi, että hän jäi tyttöjen leikkien ulkopuolelle, koska hän ei osaa. Tästä taas seurasi kivien heittelyä ja nyrkkitappelu eskaripoikien kanssa. En nyt varsinaisesti pyytänyt opettamaan, mutta sanoin, että jos minun varaani tämä jätetään, niin ei tapahdu. Mutta jotain muuta tapahtuu.

24. marraskuuta 2014

Mustimmat hetket

Yhtenä hankalana aamuna Sähikäisen vauvavuoden loppupuolella tuumasin päiväkodilla, että jos nyt ottaisin tuon Tarkkailijan hengiltä, niin vapautuisinko ennen kuin tämä olisi täyttänyt 18 vuotta. Tarkkailijaa vastaanottanut lastentarhanopettaja otti tämän niin kuin se oli tarkoitettu: huonona huumorina. Tarkkailijalle oli jo järjestynyt paikka erityisryhmästä eli järjestelmä oli tunnustanut, että meillä oli tavallista hankalampaa. Tapaus palasi mieleen, kun tänä syksynä kaksi äitiä on murhannut lapsensa. Kyllä meilläkin kuopuksen vauvavuoteen osui mustia hetkiä, mutta pystyin sentään tiedostamaan, että tämä on vain Vaihe ja että parempaa on luvassa.

23. marraskuuta 2014

Mistä se tonkin tietää

Sähikäinen takapenkillä ärähti, kun käynnistin autoa. Hän luuli, että olin sulkenut cd-soittimen, kesken kappaleen. Vastasin siihen, etten koskenut koko soittimeen, vaan sanoin, että auto tarvitsee kaiken sähkön auton käynnistämiseen. Tämä oli sellainen hätäinen arvaus, koska tiesin, että ilman selitystä alkaisi hirvittävä huuto. Ilmeisesti arvaus meni oikeaan, koska Tarkkailija tarkensi, että sillä sähköllä synnytetään kipinä, joka sitten käynnistää moottorin.

20. marraskuuta 2014

Ihmisoikeuskysymys

Kun harkitsin asettautumista ehdolle seurakuntavaaleissa, seurakuntaväen listalla, sanoin heti, minä sitten olen sitä mieltä, että kirkon pitäisi vihkiä myös samaa sukupuolta olevat pariskunnat avioliittoon. Sain vastaukseksi, että tällä asialla ei ole mitään väliä, että tämän listan jäseniä yhdistävät ihan muut asiat. Kun sitten tulin valituksi, tilanne ei vaikuta yhtä itsestään selvältä. Yhdessä kohtaa muutamat alkoivat puhua, että mehän edustamme ihan toista laitaa kuin Tulkaa kaikki -liike, joka myös oli saanut edustajia. Hetken aikaa vain kuuntelin ja mietin, mitä sanoisin.

15. marraskuuta 2014

Nainen vaietkoon

Yksi minulle vaikeimpia Raamatunkohtia minulle on ollut Paavalin Korinttilaiskirjeen "Nainen vaietkoon seurakunnassa". Tämä kun on yksi Paavalin aidoista kirjeistä, ei niistä, jotka on kirjoitettu myöhemmin ja pistetty Paavalin nimiin. Kyse ei ole jo vakiintuneen järjestyksen pyhittämisestä, mitä esimerkiksi jotkin Tessalonikalaiskirjeen tekstit ovat. Mitä ihmettä Paavali sillä ajaa takaa, kun kuitenkin toisaalla kirjoittaa, ettei Jeesuksessa Kristuksessa ole miestä eikä naista. Eräänlaisen oivalluksen sain tähän töissä.

9. marraskuuta 2014

Soita! Tai itke ja soita...

Tarkkailija käy pianotunneilla. Tykkää niistä kovasti. Tykkää pianonsoiton opettajasta. Tykkää improvisoida pianolla. Tykkää soitella tuttuja melodioita. Mutta se uuden opettelu! Se on tuskaa... tunnen itseni ihan tiikeriäidiksi.

8. marraskuuta 2014

Uusi elokuu?

Partiossa haetaan kasvua. Uusimpia ajatuksia on, että on ihan tyhmää, että partioon voi tulla vain elokuussa, kun kerran monia muita harrastuksia voi aloittaa myös tammikuussa. Piirin toimintasuunnitelmaankin on kirjattu, että tammikuu on uusi elokuu. Käytin puheenvuoron, että tammikuu voi olla kaikkialla muualla uusi elokuu, mutta meille otetaan jatkossakin lapsia massoittain mukaan vain elokuussa. Jos tammikuuta kovasti aletaan markkinoida uutena aloituskuukautena, niin saavat sitten piirin toimistolla varautua vihaisten vanhempien puheluihin. Meillä nimittäin ilmoitetaan, että ei onnistu, vaikka piiri olisi muuta luvannut.

7. marraskuuta 2014

Kirkon kanta

Yksi isoimmista muutoksista, mitä Luther toi kirkkoon, oli se, että meillä jokaisella on oma henkilökohtainen suhde Jumalaan. Ilman välittäjiä. Siitä on seurannut kaikenlaista. On välillä vähän vaikea ottaa selvää, mikä on kirkon kanta johonkin yksittäiseen kysymykseen. Jotain on päätetty oikein kirkolliskokouksessa, mutta silti sitä sitten kuuluu soraääniä. Siis mistä oikein on kysymys?