6. tammikuuta 2015

Aika olla vaiti ja aika puhua

Olin loppiaisena messussa muiden luottamushenkilöiden kanssa siunattavana tehtävään. Kirkkoherran saarnasta jäi ajatuksia mielen pohjalle pyörimään ja se on kai hyvän saarnan merkki. Yksi ajatus kyllä oli, että usko on heikolla pohjalla, jos se on yksittäisten Raamatunkohtien historiallisuudesta kiinni. Vaikka Pyhä Henki on inspiroinut Raamatun kirjoittajia, niin historiallisuutta oleellisempaa on, mitä tarina opettaa meille. Tämän päivän opetus oli, että kun päätöksiä tehdään, niin asioihin on perehdyttävä kunnolla, kuten tietäjät tekivät. Yksi monista neuvoista oli, ettei pidä sen enempää lähteä liikoja myötäilemään nykyajan virtauksia kuin myöskään jäädä jumittamaan siihenkään ajatukseen, että näin on ennenkin ollut ja näin on ennenkin tehty. Pitää osata avata suunsa oikeassa paikassa ja pitää osata myöskin vaieta oikealla hetkellä.

Arvoliberaalina kristittynä mietin tuota myötäilyä. Kun minä en myötäile ketään. Minulle on tärkeämpää olla yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä. Arvoliberaalius on minulle lähes yhtä tärkeä asia kuin kristinusko: oikeastaan se lähtee kristillisestä vakaumuksesta. Kun ei itse kaikissa asioissa oikein sovi normiin, on helppo ymmärtää heitä, jotka eivät jossain toisessa asiassa sovi normiin. Niin kuin vaikka siinä, kehen rakastuvat ja kenen kanssa haluavat avioitua. Kun haluan tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olen, haluan myös hyväksyä muut sellaisina kuin he ovat. Tämä on eräs johtopäätös kultaisesta säännöstä, joka taas löytyy vuorisaarnasta.

Raamatussa on joitakin tärkeitä kohtia, joihin kirkon avioliitto-opetus ymmärtääkseni perustuu. Ensimmäinen, luomiskertomus, kertoo, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin, että ihminen tarvitsee kumppanin. Toinen, vuorisaarna, kertoo, että ihmisen on aikuistuessaan irtauduttava lapsuudenkodistaan, että ristiriitatilanteissa parisuhde on etusijalla ja että liitto on tarkoitettu elinikäiseksi. Näiden Raamatunkohtien käyttäminen siihen, että osa meistä ei tosiasiassa saisi avioitua on minusta yksinkertaisesti väärin, vaikka jollain lailla ymmärränkin sitä kirjaimellista tulkintaa, jonka mukaan se on mies joka avioituu naisen kanssa. Tässä järjestyksessä.

Jos tarkkoja ollaan, niin vuorisaarnan ihminen on mies, joka luopuu isästään ja äidistään ja yhtyy vaimoonsa, mutta on kehotus irtautua lapsuudenkodista yhtä hyvä ohje naisellekin. Jeesuksen ajan maailmassa oli selvää, että avioituessaan nainen joutuu lähtemään lapsuudenkodistaan. Nykyään se tuppaa usein menemään enempi toisin päin: usein naisen, äidin, vanhemmat ovat enemmän mukana lapsiperheen elämässä. Heillekin on osattava pistää tahdikkaasti rajat ja samalla silti pitää mielessä neljäs käsky vanhempien kunnioittamisesta.

Lutherin mukaan kirkon ylin ohje on Raamattu. Raamattua on aina aikojen muuttuessa tulkittu uudestaan. Raamattu kestää sen kyllä; ihmiset välttämättä eivät. Siksi on hyvä tietää, milloin on aika puhua ja milloin aika olla vaiti. Nuorena minun oli vaikea avata suuni; nykyään on vaikeampaa muistaa joskus pitää se suu suljettuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti