14. tammikuuta 2015

Näytänkö kauniilta?

Taídettiin löytää Sähikäisen harrastus. Luistelukoulu tuntui helpolta ja päätin kysyä, jos hänet otettaisiin mukaan taitoluistelun alkeisryhmään. Otettiin, samoin kaverinsa, mutta saimme myös viestiä, että kohta kuusi täyttävä alkaa olla jo aika vanha vasta aloittamaan. Tämän olen sitten kertonut jokaiselle, joka on pysähtynyt kuuntelemaan. Tuntuu aika hurjalta, että hoitopäivän jälkeen on ensin kolme varttia luistelua ja siihen perään toiset kolme varttia jumppaa. Ja vielä sitten toinen jääharjoitus samalla viikolla. Sitä oltiinkin kotiin tultaessa aivan valmiita petiin. Miten vuotta tai kahtakin nuoremmat oikein jaksavat?

Vaikka treenien jälkeen väsyttää, niin treeneistä tämä lapsi nauttii. Se nauttii luistelusta. Se nauttii uuden oppimisesta. Se nauttii ammattitaitoisesta valmennuksesta. Se nauttii jumpasta. Ja se nauttii luistelupuvusta. Ei kypärää vaan vain panta, jota laitettiin päähän antaumuksella. Aivan uskomattoman kaunis harjoitusasu. Sähikäinen laittautuu treeneihin yhtä antaumuksella kuin aikuiset taitoluistelijat esityksiinsä.

Sitä me tässä miehen kanssa vain kovasti ihmetellään, että miten meidän lapsemme voikin olla noin tyttö? Minulle kun riittää, että tavallisena työpäivänä on jotain säädyllistä päällä, mekon puen vain erikoistilanteisiin ja meikkaan lähinnä siksi, että näyttäisin töissä hitusen uskottavammalta asiantuntijalta. Vai olisinko minäkin pikku tyttönä? Jos sitä saa lapsena olla prinsessa, sitä voi aikuisena olla ihan vain tavallinen nainen.

1 kommentti:

  1. Ehkä se on juuri noin, että jos lapsena saa olla prinsessa, voi aikuisena olla tavallinen nainen. Itse tiedän olleeni ihan prinsessa, mutta nykyään viihdyn housuissa. Tytär 3,5v. jatkuvasti pyytää minuakin pukeutumaan prinsessaksi ja on onnensa kukkuloilla, jos on juhlat ja minäkin mekossa.

    VastaaPoista