Päivän keskustelu käytiin oppimisesta. Siitä, miten aluksi lukeminenkin oli hyvin hidasta. Nyt on jo luettu kaikki Potterit kahdesti, Hobitti kerran ja Sormusten herra on aloitettu. Hiihtäminen oli lomareissulla tosi kivaa, vaikka ensimmäiset hiihtolenkit olivat sellaisia, että en olisi ikinä uskonut, että joskus ollaan tässä. Kynänkäytössä on jo päästy pitkälle viskariajoista, kun ensimmäiset näköiset piirustukset tulivat vahvasti avustettuina.
Kun Sähikäinen oli kymmenkuinen, hän otti ruokapöydässä lusikan käteen ja sohi sillä joka suuntaan. Välillä suuhunkin. Kun ikää oli vuosi ja kolmisen kuukautta, syöminen sujui. Tarkkailija taas. Hän ei suostunut ottamaan lusikkaa ollenkaan käteen. Häntä syötettiin, mutta leikeissä huomasin hänen joskus syömistä leikkivän. Sitten vain vuoden ja kolmen kuukauden iässä Tarkkailija yhtäkkiä otti lusikan käteen ja söi kuin vanha tekijä.
Me olemme tässä Tarkkailijan kanssa aika samanlaisia. Me haluaemme seurailla ja tarkkailla kunnes olemme valmiita tekemään itse. Ja sen olisi sitten paree mennä kerrasta oikein. Lusikan käytön opettelu menikin noin, mutta useimmat asiat eivät. Ne vaativat harjoitusta. Ennen kuin voimme harjoitella tässä pitää opetella harjoittelemaan. Hyväksymään se, että alussa useammin menee pieleen kuin oikein.
Rakentavan äiti-poika -keskustelun jälkeen Tarkkailija alkoi kirjoittaa sitä ainetta. Siitä tuli kiva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti