14. toukokuuta 2015

Miten sitä kaikkeen repeää?

Tämän päivän ohjelmassa oli maastotiedusteluretki tarpojien selviytymismajakkaa varten. Pakkasin lapset autoon: käytiin katsomassa yhtä kiintolaavua ja paria valmista nuotiopaikkaa sillä silmällä, että ovathan nämä kelvollisia yöpymispaikkoja tarpojavartiolle. Vähän aikaisemmin lippukunnanjohtaja varoitti ihan aiheellisesti partioburnoutista: ensin mietin seuraavan tarpojaluotsin rekrytointia, mutta tajusin taas tällä retkellä, ettei luotsin homma ole se mikä kuormittaa, ei liioin lauman vetäminen. Päin vastoin. Tässä on ollut sateisia päiviä ja iltoja. Ilman partiota ne olisi kökötetty sisällä.

Lauantai meni partiotaitokisoissa. Sitä kierrettiin sudenpentujen kanssa pitkänpuoleinen lenkki. Aluksi satoi, sitten kuivui. Keskiviikkoiltana taas oli lauma ja kun ohjelmaan oli merkitty pyöräretki lintutornille niin se myös tehtiin, tihkusateesta huolimatta. Jos ei olisi ollut partiota, niin olisin molempina päivinä ulkoillut vain kauppareissun verran. Ja pelannut loppupäivän kännykällä.

Tänään taas. Tällaisina vapaapäivinä sitä tekee mieli lähteä johonkin. Johonkin, missä on jotain kivaa tekemistä. Se liikkeellelähtö, aikaiseksi saaminen, on vain vaikeata. Kun on olemassa Syy lähteä liikkeelle, niin tulee myöskin lähdettyä. Kun on sitten tullut ajettua kapeita metsäteitä (ei sitten kerrota isälle, kuinka pari kertaa kolahti), nähtyä useampi kaunis paikka, syötyä parit eväät ja seurattua lasten leikkiä, sitä miettii, että voisi sitä huonomminkin vapaapäivänsä viettää.

Miehellä oli vain jotain sanomista siitä, kuinka kotona olisi pitänyt raivata paikat, jotta kodinhoitaja pystyy tekemään viikkosiivouksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti