Huonosti meni

Lasten harrastukset vaativat vanhemmilta monenlaisia uhrauksia. Tänään minä jouduin vetämään luistimet jalkaan ja menemään jäälle Sähikäisen treeneihin. Sähikäinen on nyt koko syksyn käynyt jäällä kolmesti viikossa ja keväälläkin kahdesti viikossa. Minä taisin viime talvena luistella pari kertaa. Melkein luulen, että Sähikäinen on pelkästään tänä syksynä luistellut enemmän kuin minä koko elämäni aikana. Kaveri facessa kehottikin ottamaan kypärän ja kun minä, ettei lapsillakaan, niin toinen siihen, että ne lapset osaavat.

Ja kyllä ne lapset osasivatkin. Sähikäinen puikkelehti siihen malliin, etten pysynyt perässä. Vauhtia riitti ja käännökset olivat nopeita. Valmentaja kysyi pari kertaa Sähikäiseltä, miten äidillä menee ja vastaus oli joka kerran sama: huonosti. Minä olin ihan tyytyväinen siihen, että sentään pysyin pystyssä ja välillä uskalsin liukua yhdelläkin jalalla. Oikeastaan tunne oli sama kuin liikuntatunneilla. Kunhan nyt pysyi jotenkin vauhdissa mukana ja teki edes vähän sinne päin.

Kokemus oli kuitenkin erinomaisen positiivinen. Sitä on vaikea oikeisn selittää. Kun äidillä on ollut liikunta kuutonen, tuntuu upealta, että lapsi ylipäätään pysyy tällaisessa harrastuksessa porukan mukana, nauttii ja oppii uutta. Ja naureskelee äidilleen. Isäkin oli heti saanut raportin, jonka mukaan äiti ei osannut mitään. Onneksi tästä ei annettu numeroa. Pääasia tässä taisi olla, että me vanhemmat saamme jonkinlaisen tuntuman siihen, mitä harjoitellaan, miten helppoa se on ja miksi valmentaminen on parasta jättää valmentajille.