22. joulukuuta 2015

Jossain...

Hyvä Tuomas joulun tuopi... ja ennen jouluaattoa juhlitaan Tarkkailijan synttäreitä. Kun Tarkkailija oli ihan pieni, oli ihana antaa lahjoja. Lapsella itsellään ei ollut mitään odotuksia - ja lelujakin vielä hyvin maltillisesti. Jostain nelivuotispäivästä lähtien joulu on merkinnyt hallitsematonta leluvyöryä. Lapset odottavat lahjoja innolla, minua ärsyttää. Onneksi lähisuku on sitä mieltä, että meidän lapsillamme on jo tarpeeksi leluja.

Kun olin työpaikkojen välissä jonkun viikon vapailla, näin eräänä keskiviikkoaamuna näyn, jota en unohda. Olen kai tiennyt, että tuossa meidän kotimme ja kolon välissä on Ruokanyssen pysäkki. Seurakunta jakaa siinä joka toinen viikko ruoka-apua. Satuin tulemaan kololta kotiin juuri silloin, kun ihmiset jonottivat ruokaa. Tässä ihan meidän vieressämme on todellisuus, jossa on ihan muita murheita kuin jouluinen leluvyöry.

Olen harvoin nähnyt niin masentuneen näköistä, täysin puhumatonta porukkaa. Pysäkki on vielä sijoitettu niin, että jono on mäen päällä ja näkyy kauas. Ihmiset ovat ikään kuin näytillä. Sitä niin toivoisi, että voisi tehdä jotain. Mutta mitä? Pistää rahaa kotiseurakunnan diakonialle? Antaa liiastaan? Se ei ratkaise kuin akuutin ongelman. Loppuviimeksi pitäisi rakentaa parempaa maailmaa, jossa ihmisten ei tarvitse jonottaa ruokaa tai kerjätä apua. Nyt vain tuntuu siltä, että ollaan menossa ihan väärään suuntaan.

Luo köyhän niin kuin rikkahan saa joulu ihana... kai jossain vielä on joulu. Oikeastaan parasta tässä joulussa on ollut se, miten Sähikäinen laulaa lapsen äänellä: "Lapsenko juhlaa paljon kun tuhlaa, sitäkö joulu on? Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle, sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan." Kuten pappi joitakin vuosia sitten joulusaarnassaan muistutti: eivät ne ensimmäisen joulun puitteet niin kovin ihmeelliset olleet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti