Onpa sulla vähän tavaraa

Pakkaamisen perussääntö kuuluu: mukaan otettavat varusteet täyttävät aina pakkauskapasiteetin äärimmilleen. Kun olin päättänyt tehdä vajaan parin viikon työmatkan Kiinaan pelkillä käsimatkatavaroilla, niin minä myös tein. Reppu painoi vajaat kahdeksan kiloa. Loput oli ahdettu käsilaukkuun. Työkaverit roudasivat läppärireppuja ja isoja matkalaukkuja.

Kun kerroin tästä partiokaverille, tämä sanoi heti, että hänkin matkustaa aina paljon vähemmillä matkatavaroilla kuin työkaverinsa. Arveli tämän johtuvan partiosta ja niin arvelen minäkin. Kun jokainen ylimääräinen varuste painaa hartioita, sitä kummasti oppii pakkaamaan mukaan vain välttämättömät. Töissä sanoin, että en ymmärrä, miksen pärjäisi pelkillä käsimatkatavaroilla, kun ei mukaan tarvita makuupussia, makuualustaa tai ruokailuvälineitä. Ei tarvita edes pyyhettä.

Reissussa oli toinenkin vähän pienemmillä pakkauksilla pärjännyt työkaveri. Hänelläkin on partiotaustaa: PJ-kurssi ainakin on tullaut nuorena suoritetuksi. Pari asiaa olimme tehneet samalla tavalla. Ensinnäkin harrastimme kerrospukeutumista. Kummallakin oli kuoritakki; toisella sen alla villapaita, toisella fleece-takki. Toisekseen kummallakin oli läppäri suojakotelossa tavallisessa repussa. Minä olin viritellyt suojakotelon vanhasta tyynystä ja pyyhkeestä.

Ehkä merkittävin asia minulla oli kuitenkin se, että matkassa ei ollut mitään ylimääräistä vaatetta. Käyttämättä oli jäänyt vain viisi vaatekappaletta: varahousut (en riskeeraa, että ainoat housut hajoavat), jakku (firman pukukoodi on varsin vapaa), yksi teepaita (sää oli viileähkö) ja pari alusvaatetta (en mene yksityiskohtiin). Vaateetkin oli valittu kevyemmästä päästä. Yhden neuletakin vaihdoin viime hetkillä kevyempään, mutta yhtä lämpimään. Hamekengät jäivät vähälle käytölle, mutta niihin päti sama kuin varahousuihin. Hyvä olla jotain varalla, jos varsinaiset hajoavat.

Oman osansa tässä teki myös se, että tämä ei ollut ihan ensimmäinen kaukomatka. Sitä oli jo joskus tullut palattua työmatkaltakin käyttämättömien vaatteiden kanssa ja käyttämättömiä vaatteita kaappiin nostellessa sitä tuntee itsensä vähän hölmöksi. Tuntee, vaikka matkalaukkua ei olisi juuri joutunut kanniskelemaan.

Osui tällekin matkalle pieni vaellusosuus, kun siirryttiin jalan rautatieasemalta hotellille ja välimatkan piti olla lyhyt. Silloin sain vierestä kommenttia, että pääsen muita helpommalla. Mutta oli tässä vastuksensakin: matkamuistot ja tuliaiset sitten taas piti valita sen mukaan, että ne sopivat reppuun. Taidankin olla ainoa, joka ei vielä ole tuonut lapsilleen tuliaisena kauko-ohjattavaa helikopteria.